Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Simo Laukkanen on Volvo Trucks Driver Challenge 2018 ajotaitokilpailun Suomen mestari 22. elokuuta 2018

Volvo Trucks Driver Challenge Suomen finaali järjestettiin 18.8.2018 Vaajakoskella. Kovatasoiseen finaaliin osallistui yhteensä 13 semifinaalin voittanutta kuljettajaa eri puolilta Suomea. Suomen mestariksi ajoi Kuljetus Laukkanen Ky:n kuljettaja Simo Laukkanen, joka matkaa seuraavaksi 13.-14.9.2018 Göteborgissa järjestettävään Volvo Driver Challenge maailmanfinaaliin. 

Volvo Driver Challenge 2018 on Volvon historian vaativin ajotaitokilpailu kuljettajille. Yrityksen menestymisen kannalta kuljettajan rooli on ratkaisevan tärkeä. Volvo Trucks haluaakin kilpailun avulla innostaa kuljettajia oppimaan uutta, hyödyntämän parhaalla mahdollisella tavalla nykyaikaisten kuorma-autojen ominaisuuksia, sekä nostaa kuljettajien ammattitaito parrasvaloihin. Ammattikuljettajat ovat turvallisen, taloudellisen ja tuottavan ajotavan huippuosaajia.

Volvo Driver Challenge 2018 järjestettiin Suomessa tänä vuonna kutsukilpailuna. Suomen karsinnoissa pääpaino oli taloudellisessa ajotavassa. Syyskuun maailmanfinaalissa kuljettajia tullaan arvioimaan taloudellisen ajotavan lisäksi myös ajotaidon sekä turvallisuuden näkökulmasta.

Suomen finaalissa kilpailijoiden ajovuorot arvottiin ja finaalireittiä ajettiin kahdella identtisellä kuormatulla Volvo FH 6×2 rekanvetäjällä. Finaalireitti oli noin 42 kilometrin pituinen ja alkoi ja päättyi Vaajakoskelle. Molempien autojen parhaan tuloksen ajaneet kuljettajat etenivät Suomen superfinaaliin. Superfinaalin ajomatka oli 71km ja polttoainetehokkaimman ajosuorituksen ajoi Simo Laukkanen. Kisa oli tiukka, sillä ero kisan toiseksi sijoittuneeseen oli vain 0,3litraa.

Simo Laukkanen, Kuljetus Laukkanen Ky: Taloudellista ajoa myös jokapäiväisessä työssä


Maailmanfinaaliin matkaava Suomen Volvo Driver Challenge mestari vuosimallia 2018 Simo Laukkanen on toiminut maidonkeräilykuljetusten parissa 20 vuotta Paavolalaisessa Kuljetus Laukkanen Ky:llä. Simo pyrkii mahdollisimman taloudelliseen ajosuoritukseen myös arjessa Arlan maidon keräilyajossa ja polttoainekulutusta seurataan Volvo Dynafleet –tietojärjestelmällä.

– Suomen finaalin ajoreitit olivat suunniteltu hyvin, ne olivat monipuoliset ja kaksi erilaista reittiä toivat lisämausteen kisaan. Jos eroja oli syntyäkseen, näillä reiteillä erot tulivat esiin. Finaali oli mukava kokemus kaiken kaikkiaan, Simo kiittelee.

Simo matkaa maailmanfinaaliin hyvällä mielellä ja isolla mielenkiinnolla.

– Otan haasteen vastaan! Parhaani teen ja enempää en voi, Simo Laukkanen kommentoi tunnelmia heti voiton ratkettua.

Tämän vuoden Volvo Trucks Driver Challenge kisaan osallistuu  yli 12 000 kuljettajaa eri puolilta maailmaa.

Tapahtuman verkkosivut:
http://www.volvotrucks.fi/fi-fi/services/driver-challenge.html

Seuraa somessa: #volvodriverchallenge

www.facebook.com/VolvoTrucksSuomi

www.instagram.com/volvotruckssuomi

 

www.volvotrucks.fi


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

 

Yhteistyössä

    Forssan Ammatti-instituutti | Faktia Oy FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Rausteel Turun Satama – Port of Turku Tapaturva Viking Line