Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

BASF:n innovaatiot edistävät sähköautojen yleistymistä 19. kesäkuuta 2018

Lomakausi lähestyy ja aurinko houkuttelee ihmiset liikkeelle pohjoisella pallonpuoliskolla. Tiet täyttyvät, ja kaupungit ruuhkautuvat autoista. Myös työssäkäyntiliikenne on kasvussa, ja ilmanlaatuun ja ilmastoon negatiivisesti vaikuttavat typpioksidi- ja hiilidioksidipäästöt lisääntyvät. Vuoteen 2025 mennessä maailman teillä liikkuu noin 1,5 miljardia henkilöautoa. ”Kasvava liikkumistarve tuo mukanaan haasteita, mutta samalla se luo myös mahdollisuuksia kehittää innovatiivisia teknologioita niihin vastaamiseksi”, sanoo BASF:n pääjohtaja ja teknologiajohtaja Martin Brudermüller.

Maailman johtava autoteollisuuden kemikaalivalmistaja BASF toimittaa autoteollisuudelle erilaisia ratkaisuja, kuten katalyyttejä, pinnoitusjärjestelmiä, suorituskykyisiä muoveja ja polttoaineiden lisäaineita. BASF:n katalyyttiteknologiat ovat vähentäneet pakokaasukatalysaattorin kehittämisvuodesta 1973 lähtien saasteita yli miljardilla tonnilla. BASF on ollut ja tulee jatkossakin olemaan sitoutunut ilmanlaadun parantamiseen. Edistyksellisten päästövähennysteknologioiden jatkuva kehitys ja sähköautojen kasvava kysyntä vähentävät päästöjä ja parantavat ilmanlaatua maailmanlaajuisesti. Sähköajoneuvot, etenkin yhdistettyinä uusiutuvaan energiaan, ovat tärkeässä roolissa vastattaessa globaaleihin liikkumistarpeisiin. Sähköautojen yleistyminen edellyttää tehokasta ja edullista akkutekniikkaa. Kyse on puhtaasti kemiasta.

Akkumateriaaleilla on väliä

Suurimmassa osassa nykyisiä sähköautoja käytetään litiumioniakkuja. Yksi näiden akkujen tärkeimpiä komponentteja ovat katodimateriaalit. Niiden mukaan määräytyvät akun tehokkuus, luotettavuus, hinta, kestävyys ja koko. Nämä ominaisuudet puolestaan määräävät auton nopeuden, kiihtyvyyden ja tehon – pikkuautoista katumaastureihin ja kuorma-autoista busseihin. ”BASF:n katodimateriaalit tekevät akkukennoista tehokkaampia, luotettavampia ja edullisempia. Ne antavat parhaat mahdollisuudet suorituskyvyn parantamiseen alemmilla kustannuksilla. Tämä on alue, jolla kemialla on parhaat mahdollisuudet ruokkia innovaatioita ja tuottaa lisäarvoa, Brudermüller valottaa.

Tulevaisuuden katodimateriaalien tutkimusta

BASF:n tutkijoiden tavoitteena on tukea sähköautoilun kehitystä viemällä katodimateriaalien tehokkuus seuraavalle tasolle. Se onnistuu muuttamalla niiden kemiallista koostumusta, morfologiaa (muotoa ja rakennetta) ja tuotantoprosessia. Käänteentekevien innovaatioidensa myötä BASF pyrkii tarjoamaan energiatiheydeltään markkinoiden parhaat katodimateriaalit. Vuoteen 2025 mennessä kehitystyön tuloksena nähdään keskikokoinen sähköauto, jonka käytännön toimintasäde on nykyiseen verrattuna kaksinkertainen (300–600 km yhdellä latauksella), jonka akku kestää kaksi kertaa pitempään, on puolta pienempi ja puolta halvempi ja latautuu täyteen 15 minuutissa. BASF arvioi, että litiumioniakkujen markkinat kasvavat nopeasti.

BASF:n akkumateriaalien valikoimaan kuuluvat nikkeli-koboltti-alumiinioksidi (NCA) ja nikkeli-koboltti-mangaanioksidi (NCM). BASF:llä on T&K-keskuksia eri puolilla maailmaa lähellä asiakkaita: Saksassa (Ludwigshafen), Yhdysvalloissa (Beachwood, Ohio), Kiinassa (Shanghai) sekä Japanissa (Amagasaki ja Onoda). Asiakasläheisyys takaa, että BASF ymmärtää asiakkaidensa odotukset ja markkinoiden tarpeet. BASF täydentää omaa osaamistaan tekemällä yhteistyötä johtavien tutkijoiden, startupien ja korkeakoulujen kanssa eri puolilla maailmaa.

Osana sähkökemian ja akkujen tiedeverkostoaan yhtiö osallistuu myös uusien ja parempien materiaalien kehittämiseen yhteistyössä Karlsruhen teknologisen instituutin (KIT) kanssa ja tämän kanssa yhteisesti rahoittamansa akku- ja sähkökemian laboratorion (BELLA) kautta. BASF osallistuu korkeakoulujen ja yksityisten kumppanien kanssa useisiin Saksan liittotasavallan koulutus- ja tutkimusministeriön sekä talous- ja teknologiaministeriön rahoitusta saaviin tutkimushankkeisiin.

Maailmanlaajuinen ulottuvuus paikallisille markkinoille

BASF on vahva toimija akkumateriaalien markkinoilla. Sillä on pilotti- ja tuotantolaitoksia Saksassa (Ludwigshafen), Yhdysvalloissa (Elyria ja Beachwood, Ohio; Battle Creek, Michigan) ja Japanissa (Onoda ja Kitakyushu). BASF toimittaa katodimateriaaleja ajoneuvoteollisuuden johtaville OEM-valmistajille ja kasvattaa akkumateriaaliliiketoimintaansa edelleen. Vuonna 2017 BASF laajensi tuotantokapasiteettiaan Aasiassa, vahvisti läsnäoloaan Yhdysvalloissa ja ilmoitti aikeestaan rakentaa lisää tuotantokapasiteettia Eurooppaan.

Pohjois-Amerikassa BASF ja TODA KOGYO ovat perustaneet yhtiön nimeltä BASF Toda America LLC (BTA), joka valmistaa ja markkinoi korkea-energiaisia NCM- ja NCA-katodimateriaaleja Elyriassa Ohiossa ja Battle Creekissä Michiganissa. Yhteistyö Pohjois-Amerikassa antaa BASF:lle strategisen toimittaja-aseman ja kyvyn valmistaa merkittävien globaalien asiakkaiden tarpeita vastaavia innovatiivisia katodimateriaaleja. Japanissa BASF:n ja TODA KOGYON yhteisyritys BASF TODA Battery Materials LLC (BTBM) on laajentanut kapasiteettiaan Onodan tehtaalla Japanissa.

Minidokumentti ”Optimism in Motion”

BASF havainnollistaa optimistista tulevaisuudenvisiota visuaalisesti minidokumentissa ”Optimism in Motion”, jonka pääosassa nähdään maailman ruuhkaisimpiin kaupunkeihin kuuluvassa Shanghaissa ja Los Angelesissa asuva perhe.


BASF Catalysts-divisioona

BASF:n Catalysts-divisioona on maailman johtava ympäristönsuojelussa ja prosessiteollisuudessa käytettävien katalyyttien toimittaja. Divisioonan kehittämiä teknologioita käytetään ilmansuojelussa ja polttoaineiden tuotannossa, ja niiden avulla voidaan valmistaa tehokkaasti monia erilaisia kemikaaleja, muoveja ja muita tuotteita, kuten edistyksellisiä akkumateriaaleja. BASF:n Catalysts-divisioona kehittää asiakkaidensa menestystä tukevia ainutlaatuisia, teollisoikeuksin suojattuja ratkaisuja johtavan T&K-toiminnan, innovoinnin sekä jalo- ja perusmetallien syvällisen tuntemuksen pohjalta. Lisätietoa BASF:n Catalysts-divisioonan kotisivulla.


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

 

Yhteistyössä

    FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Rausteel Turun Satama – Port of Turku Tapaturva Viking Line