Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Tutkimus: Logistiikka luomun suoramyynnin esteenä 7. kesäkuuta 2018

Kasvavan kysynnän vuoksi luomutuotanto lisääntyy, joten myös luomutuotteiden suoramyynnistä tulee entistä kannattavampaa. Tuottajien entistä paremmalla yhteistyöllä voitaisiin tuotteet toimittaa suoraan ravintoloille, jolloin toiminta on vieläkin taloudellisempaa ja ekologisempaa. Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa tehdyn luomutuotteiden suoramyynnin kehittäminen ravintoloihin -tutkimuksen tuloksissa korostui alan eri toimijoiden yhteistyön puute. 

Yhteistyötä voitaisiin lisätä esimerkiksi yhteisillä tapahtumilla, johon luomutuottajia sekä ravintoloiden henkilökuntaa kokoontuisi verkostoitumaan ja yhteiskehittämään toimintaansa. Logistiikka koettiin muutenkin esteeksi luomun suoramyynnille. Pienten toimijoiden yhteistyöllä voitaisiin koota useamman tuottajan tuotteet yhteen ja sieltä toimittaa ravintoloille, todettiin opinnäytetyössä.

Luomun etu menetetään, jos pieniä määriä tuotteita kuljetetaan pitkiä matkoja. Tästä aiheutuu myös kustannuksia, jotka vaikuttavat kannattavuuteen. Opinnäytetyössä tutkittiin luomutuotteiden suoramyynnin kehittämistä ravintoloihin. Tutkimuksessa selvitettiin Etelä-Suomen luomutuottajien mielipiteitä suoramyyntiin ja luomualan kehittämiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös tavanomaisen tuotannon suoramyynnin kehittämiseen.

Tutkimus toteutettiin keväällä 2018.

 


Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
 kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Haaga-Helian 10 500 opiskelijaa luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikanaan. Opiskelijoita tukee noin 630 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen.


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

 

Yhteistyössä

    Forssan Ammatti-instituutti | Faktia Oy FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Rausteel Turun Satama – Port of Turku Tapaturva Viking Line