Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Parkkipaikoilla sattuu yli 100 kolaria päivässä – kuka korvaa, jos auto on kolhittu? 19. huhtikuuta 2018

Parkkialueilla sattuu vuosittain lähes puolet kaikista liikennevahingoista. Vakuutusyhtiöiden tietoon tulee vuosittain yli 40 000 parkkipaikoilla sattunutta vahinkoa. Eniten vahinkoja sattuu peruuttaessa, vaikka autojen kehittyvä turvatekniikka vähentää kolareita parkkipaikoilla.

LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan yli puolessa parkkipaikalla sattuneissa vahingoissa korjauskustannukset olivat yli 1 000 euroa.

–  On valitettavan yleistä, että vakuutusyhtiölle ilmoitetaan vahingoista, joissa auton omistaja on löytänyt kolhitun autonsa, mutta vahingon aiheuttaja on poistunut paikalta. Ohjeena on, että vahingon aiheuttaja jättää yhteystietonsa tai odottaa auton omistajan saapumista. Myös rekisteritietojen selvittäminen on tarvittaessa helppoa.Silmämääräisesti pienetkin vahingot, voivat aiheuttaa yllättävän suuret korjauskulut, kertoo liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

Jos parkkipaikalla omaan autoon on ilmestynyt kolhuja ilman, että niiden aiheuttaja selviää, korvataan vahinko auton kaskovakuutuksesta. LähiTapiolan laajassa kaskovakuutuksessa on bonusturva, joka estää bonusten alenemisen tällaisessa tilanteessa.

Vähenevätkö parkkipaikkavahingot tulevaisuudessa?

Yleisin vahinko parkkipaikalla sattuu peruuttaessa. Uudemmissa autoissa avuksi ovat tulleet peruutuskamerat. Viime vuosina autojen koot ovat kasvaneet, mutta vahinkomäärät ovat pysyneet kurissa.

– Jo nyt alkaa näkyä turvatekniikan yleistyminen, joka vähentää parkkipaikoilla sattuvia vahinkoja.  Esimerkiksi automaattiset pysäköintiavustajat auttavat vähentämään vahinkoja. Turvatekniikka yleistyy tulevaisuudessa ja autokannan uudistuessa. Nämä vahingot tulevat todennäköisesti vähenemään tulevaisuudessa, kertoo Nieminen.


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

 

Yhteistyössä

    Forssan Ammatti-instituutti | Faktia Oy FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Rausteel Turun Satama – Port of Turku Tapaturva Viking Line