Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Rakennusalan työllisyys Satakunnassa vuosituhannen korkeimmalla tasolla

16. huhtikuuta 2018

Satakunnan rakennusmarkkinoiden koko oli viime vuonna noin miljardi euroa. Vuoden 2017 aikana ala työllisti keskimäärin 9 900 henkilöä. Määrä on peräti 3 500 enemmän kuin edellisvuonna. Näiden lukujen myötä työllisyys ylsi viime vuonna vuosituhannen korkeimmalle tasolle.

Edellisvuoteen verrattuna vuonna 2017 asuntotuotannon aloitukset kasvoivat 28 prosenttia. Ennakkotietojen perusteella Satakunnassa aloitettiin yhteensä 815 asunnon rakentaminen. Rakennuslupien määrä kasvoi vastaavasti 41 prosentilla. Talotyypeistä kerrostalo- ja omakotitalorakentaminen jatkoivat kasvuaan, rivitalojen aloitukset laskivat 27 prosenttia. Kerrostalohuoneistojen aloitusmäärissä kasvua oli 54 prosenttia, omakotitaloissa yhdeksän.

Satakunnan seudun liike- ja toimistorakennusten aloitukset lisääntyivät viime vuonna merkittävästi, peräti 134 prosenttia. Tästä huolimatta toimitilarakentamisen yhteenlaskettu kuutiomäärä notkahti selvästi, 21 prosentilla, verrattuna vuoteen 2016. Kuutiomäärissä mitattuna suurin lasku nähtiin sekä julkisessa palvelurakentamisessa että teollisuus- ja varastorakennuksissa, joissa aloitukset vähenivät reilulla kolmanneksella.

Kaiken kaikkiaan Satakunnassa aloitettiin viime vuoden ennakkotietojen mukaan noin 1,5 miljoonan kuutiometrin verran erilaisia talonrakennustöitä. Kokonaismäärä on 15 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Rakennuslupien määrä laski 27 prosenttia.

Talonrakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakennuttajien, suunnittelijoiden ja talonrakennusurakoitsijoiden mielestä alan viimeisen puolen vuoden suhdannetilanne on ollut hyvä. Sekä rakennuttajat että suunnittelijat uskovat asuntotuotannon pysyvän nykyisellä tasollaan myös tulevan kesän ja syksyn aikana, urakoitsijat puolestaan ennakoivat sen vähenemistä. Korjausrakentamiselle kaikki osapuolet arvioivat kasvua, toimitilarakentamisen kasvuun luottavat rakennuttajat ja suunnittelijat. Urakoitsijat arvelevat sen pysyvän ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana.

Tärkeimmäksi toimintaan vaikuttavaksi tekijäksi niin rakennuttajat, suunnittelijat kuin urakoitsijatkin mainitsevat kireät aikataulut. Rakennuttajat nostavat esiin myös tarjousten korkean hintatason, suunnittelijoiden työtä jarruttaa ammattitaitoisten suunnittelijoiden puute. Urakoitsijoillakin on edelleen pulaa toimihenkilötason työvoimasta.


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

 

Yhteistyössä

    Forssan Ammatti-instituutti | Faktia Oy FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Rausteel Turun Satama – Port of Turku Tapaturva Viking Line