Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Tukes: Joka viides metsätaimitarha käytti kasvinsuojeluaineita väärin 13. helmikuuta 2018

Joka viides metsätaimitarha käytti Suomessa hyväksymättömiä kasvinsuojeluainevalmisteita tai ei noudattanut kasvinsuojeluun tarkoitettujen kemikaalien käyttöohjeita. Kemikaalien käyttöön liittyvät ongelmat tulivat esille viime vuoden tehovalvonnassa, jota ohjasi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).  Valvontakäyntejä tekivät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarkastajat. Valvontakäyntejä tehtiin yhteensä 38, määrä kattaa valtaosan Suomen metsätaimitarhoista.

Valvonnassa kiinnitettiin huomiota käytettyihin kasvinsuojeluaineisiin, niiden kirjanpitoon ja varastointiin.

– Suurin osa puutteista johtui hyväksytyn valmisteen käytöstä käyttöohjeen vastaisesti metsätaimitarhalla. Tarhaajat kokevat, että metsätaimitarhoille tarkoitettuja valmisteita ei ole tarpeeksi. Lisäksi tarhaajien mielestä valmisteiden käyttöohjeet eivät ole tarpeeksi selkeitä. Metsätaimitarha-ala on itse vastuussa riittävän valmistevalikoiman varmistamisesta, mutta Tukesissa kiinnitämme huomiota käyttöohjeiden selkeyteen, ylitarkastaja Lotta Kaila Tukesista sanoo.

Suomessa saa käyttää vain Tukesin hyväksymiä valmisteita niiden käyttöohjeiden mukaisesti. Hyväksytyt valmisteet ja niiden käyttöohjeet löytyvä mm. Tukesin ylläpitämästä rekisteristä (http://www.tukes.fi/fi/Rekisterit/Kasvinsuojeluainerekisteri/). Käyttöohjeiden noudattaminen on tärkeää erityisesti siksi, jotta kemikaalien käyttö kuormittaisi ympäristöä mahdollisimman vähän. Kasvinsuojeluaineita ammattimaisesti käyttäviltä on vaadittu vuodesta 2015 lähtien tutkinto, jonka tavoitteena on opastaa käyttäjiä kemikaalien kestävään käyttöön.

– Metsätaimitarhoilla kasvinsuojeluaineita käyttävät olivat pääsääntöisesti suorittaneet tutkinnon ja heillä oli paljon hyviä kestävän kasvinsuojelun periaatteita käytössä. Esimerkiksi tarhoilla tarkkaillaan kasvintuhoojia ja tehdään ennakoivia toimia niiden välttämiseksi. Suurimmalla osalla tarhoista on käytössä kemiallisille kasvinsuojeluaineille vaihtoehtoisia menetelmiä. Tarhoilla myös arvioidaan kasvinsuojelutoimien onnistumista. Lisäksi metsätaimitarhoilla on huomioitu, miten vältetään ulkopuolisten altistuminen käytetyille valmisteille, Kaila kertoo.

Valvontakäynneillä varmistettiin myös, että tarhalla käytössä oleva kasvinsuojeluaineiden levitysväline on asianmukaisesti testattu. Kuudella tarhalla levitysvälinettä ei ollut testattu.

Levitysvälineitä testaavat Tukesin valtuuttamat testaajat, joiden yhteystiedot löytyvät täältä: Lista testaajista 2018


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

 

Yhteistyössä

    Forssan Ammatti-instituutti | Faktia Oy FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Rausteel Turun Satama – Port of Turku Tapaturva Viking Line