Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Liikennevalot kommunikoivat entistä monipuolisemmin kuljettajan kanssa Tampereella

27. marraskuuta 2017

Tampereella autoilevien käyttöön on kehitetty mobiilisovellus, joka välittää reaaliaikaista tietoa liikennevaloista ja katuverkon häiriötilanteista, kuten ruuhkista. Sovellus myös kertoo kuljettajalle optimaalisimman ajonopeuden liikennevalo-ohjatun liittymän vaikutusalueella. Mobiilisovellukselle haetaan nyt testaajia.

Tavoitteena on tuottaa autoilijalle riittävän tarkkaa, luotettavaa ja reaaliaikaista tietoa, jonka avulla kuljettaja pystyy sovittamaan ajonopeutensa siten, että pysähtymisaika liikennevaloissa jää mahdollisimman lyhyeksi. Reaaliaikaisten häiriöviestien avulla kuljettajalle välitetään tieto mahdollisista ruuhka- ja häiriötilanteista katuverkolla. Näin pystytään parantamaan liikenteen sujuvuutta ja pienentämään päästöjä polttoaineen kulutuksen laskiessa.

Sovellus on nimeltään GLOSA (Green Light Optimized Speed Advisory). Sitä on jo aiemmin testattu Tampereella muutamassa risteyksessä vuonna 2016, mutta nyt järjestelmää on laajennettu 18 risteykseen eri puolilla kaupunkia. Sovelluksen on toimittanut Dynniq Finland Oy.

GLOSA-sovellus ilmoittaa käyttäjälle liikennevalojen reaaliaikaisten tilatietojen lisäksi lähimmän tiesääaseman ilmoittaman tienpinnan lämpötilan ja varoittaa tarvittaessa liukkaasta kelistä, ruuhkasta, lähestyvästä tietyöstä ja liikennevaloristeystä lähestyvästä hälytysajoneuvosta.

– GLOSA:n kaltaisilla sovelluksilla pystymme tarjoamaan tienkäyttäjille reaalikaista tietoa Tampereen katuverkon tilanteista sekä samalla palvelu tarjoaa kuljettajalle mahdollisuuden optimoida omaa ajokäyttäytymistä liikennevalojen tilatietojen mukaan, kertoo projektipäällikkö Mika Kulmala Tampereen kaupungilta.

Sovelluksen käyttäminen on tehty mahdollisimman helpoksi, eikä se vaadi käyttäjältä käynnistämisen jälkeen mitään toimia. Sovellus näyttää liikennevalojen tilatietoja vain liikennevaloristeystä lähestyttäessä, muutoin sovellusnäkymässä on nähtävissä vain sen hetkinen nopeus ja tienpinnan lämpötila. Ruuhka- ja tietyövaroitukset esitetään aina kun niitä on.

Näin ilmoittaudut testaajaksi

Sovellus vaatii toimiakseen Android-laitteen ja Google Play-sovelluskaupan tunnukset. Lähetä sähköpostilla viesti osoitteeseen glosa.fin@dynniq.com ja ilmoita viestissä sovelluskaupassa käyttämäsi sähköpostiosoite, jolle haluat sovelluksen käytettäväksi. Saat automaattisena paluuviestinä linkin, jonka avulla voit rekisteröidä itsesi beta-testaajaksi ja ladata sovelluksen laitteellesi. Linkki toimii vain antamallasi sähköpostisoitteella. Kirjoita sähköpostin otsikoksi “GLOSA tunnukset ja oma nimesi”. Linkki toimii noin kolmen arkipäivän kuluessa lähettämästäsi viestistä.


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!


Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail
 

Yhteistyössä

    FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Victor Ek Yara – Ratkaisuja kestävään maatalouteen ja ympäristön suojeluun Rausteel Turun Satama – Port of Turku Kiho – Tiedonkeräyksen mestari Tapaturva Viking Line