Luetuimmat artikkelit nyt

Maantiekuljetus, Ajoneuvot

Merenkulku, Tullaus, Huolinta

Teknologia, Tuotanto

Verkkolehti

Wärtsilän lahjoittama Seabin-meriroskis asennettu Turun vierasvenesatamaan Aurajokeen

21. heinäkuuta 2017

Teknologiakonserni Wärtsilän Suomi100 -hanke meriroskisten tuomisesta Suomeen etenee. Tänään osana Tall Ships Race -tapahtumaa Wärtsilän Turkuun lahjoittama Seabin-meriroskis otettiin testikäyttöön Turun vierasvenesatamassa Aurajoen rannassa. Turun kaupungin kiinteistöliikelaitos ja Turun vierasvenesatama vastaavat Turussa Seabin-meriroskiksen toiminnasta ja kunnossapidosta. Turun meriroskis on ensimmäinen jokeen sijoitettu ja Seabin Project odottaa mielenkiinnolla tuloksia tästä testikäytöstä. Nyt aloitetaan myös kokeilu öljyn keräämiseksi erityisiin ”öljynkeräystyynyihin”, jotka asennetaan meriroskisten keräyspusseihin.

”Wärtsilä kantaa huolta merellisen ympäristön tulevaisuudesta ja on panostanut ympäristöteknologian kehittämiseen meriteollisuudelle. Pitkään Turussa toimineena yhtiönä Wärtsilällä on ilo päästä testaamaan Seabin-meriroskista myös täällä. Meidän kaikkien on kuitenkin hyvä muistaa, että jokainen meistä voi omilla toimillaan vaikuttaa meriympäristön puhtauteen”, sanoo Wärtsilän johtokunnan jäsen, viestintäjohtaja Atte Palomäki.

Seabin Projectin Pete Ceglinski sanoo:”Seabin Projectin tiimi on ylpeä siitä, että pilottipartnerimme Wärtsilä tuo innovatiivista Seabin-tekniikkaa testikäyttöön eri puolilla Suomea. Tämä vuosi on Seabinille erittäin tärkeää aikaa. Rakennamme strategisesti tärkeitä kumppanuuksia, jotta voimme edelleenkehittää tekniikkaa hyödyntäen käyttäjiltä saatua palautetta. Yhteistyö Wärtsilän kaltaisten teollisuuden edelläkävijöiden ja Suomen kaltaisten tulevaisuuteen suuntautuneiden maiden kanssa on paras tapa taistella maailmanlaajuista merten roskaantumisongelmaa vastaan.”

”Turun kaupunki toivottaa meriroskiksen tervetulleeksi kaupunkiin ja odotamme kiinnostuneina tuloksia sen toiminnasta. Turku tekee voimakkaasti töitä puhtaamman ympäristön puolesta, ja meriroskis sopii kaupunkiin siksi erinomaisesti. Turun Seabinin tyhjennyksessä ja tietojen keräämisessä tehdään yhteistyötä Turun AMK:n kanssa, jonka opiskelijatiimi käytännössä hoitaa asiaa. Tämä on upea mahdollisuus myös opiskelijoille olla mukana käytännön ympäristötyössä”, sanoo Turun viestintäjohtaja Saara Malila.

Wärtsilä on tehnyt yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa tukemalla sen toimintaa ja rannikoiden puhtautta jo vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2017 yhteistyö ja tuki painottuu Siisti Biitsi -kampanjatalkoisiin. Pääsihteeri Aija Kaski: ”Haluamme konkreettisen jätehuollon ohella vaikuttaa ihmisten asenteisiin monella tasolla. Wärtsilänkin tukema Siisti Biitsi -kampanja on ollut yksi keino levittää tietoa roskaantumisesta ja samalla osallistaa kansalaisia. Olemme jo vuodesta 2011 kartoittaneet tutkimusrannoillamme eri puolilla Suomea niiltä löytyneiden roskien laatua ja määrää. Tänä vuonna julkaisimme myös ensimmäisen suomalaisen merten roskaantumista käsittelevän tietokirjan, ja ensi viikolla tutkimme roskan määrää Aurajoessa.”

Kumppanuusohjelman aikana Wärtsilä on jo lahjoittanut kaksi meriroskista Helsingin kaupungille ja Helsingin Satamalle. Uunisaareen toukokuussa asennettu Seabin on siirretty Kaivopuistoon Sirpalesaaren lautan lähtölaiturin edustalle. Toista Seabiniä on testattu Allas Sea Poolilla. Helsingissä on pilottiversioita testaamalla opittu, kehitetty ja asennettu uudenlaiset kiinnitysjärjestelmät, jotka sopivat paremmin Suomen erityisolosuhteisiin.

Mikä Seabin-meriroskis on?

Seabin Project tarjoaa ratkaisuja maailmanlaajuiseen merten roskaantumiseen. Projekti lähestyy haastetta useista näkökulmista painottaen etenkin koulutusta, tutkimusta ja teknologiaa.

Seabin on kelluva meriroskis, joka sijoitetaan veteen pienvenesatamissa, telakoilla sekä purje- ja kauppasatamissa, joissa se kerää talteen vedessä ajelehtivat roskat. Pintavesi imetään Seabin-meriroskiksen keräyspussisuodattimen läpi. Kun vesi sen jälkeen pumpataan takaisin satama-altaaseen, roskat jäävät talteen keräyspussiin, josta ne hävitetään asianmukaisesti. Seabinilla on myös potentiaalia kerätä talteen osa veden pinnalla ajelehtivista öljyistä ja muista epäpuhtauksista. Tällä hetkellä Seabin Projectin tiimi käyttää 12 voltin uppovesipumppuja, joissa voidaan hyödyntää vaihtoehtoisia ja puhtaita energialähteitä. Kyseeseen voi tulla aurinko-, aalto- tai tuulivoima riippuen maantieteellisestä sijainnista ja käytettävissä olevista teknologioista.

Wärtsilä toimii Seabin Projectin globaalina pilottipartnerina seuraavat kolme vuotta. Muut kuusi pilottipartneria ovat La Grande Motte Etelä-Ranskassa, Porto Montenegro Montenegrossa, Port Adriano Mallorcalla Espanjassa, Butterfield Bermudalla ja Safe Harbor Marinas Yhdysvalloissa. Seabin Project lanseerasi uuden V5 Hybrid -mallinsa huhtikuun lopussa, jonka jälkeen alkoi prototyyppien asennus pilottipartnereiden kohteisiin. Kolmen kuukauden testijakson aikana pilottikumppaneilta kerätään käyttökokemuksia meriroskisten toiminnasta. Seabin-meriroskisten kaupallisen myynnin odotetaan käynnistyvän syksyn aikana.

Wärtsilällä kestäviä ympäristöaloitteita

Wärtsilä on Sustainable Shipping Initiativen jäsen ja on allekirjoittanut YK:n Global Compact -aloitteen. Yhtiö muokkaa perinteisiä merenkulku- ja energiamarkkinoita kehittämällä kestävän kehityksen mukaisia ja uusiutuvia ratkaisuja, jotka parantavat merikuljetusten ja energiantuotannon ympäristöjalanjälkeä.

Wärtsilä tarjoaa laivojen päästöjen vähentämiseen tarkoitettua huipputekniikkaa: pakokaasujen puhdistusjärjestelmiä ja monipolttoainemoottoreita, jotka on suunniteltu ensisijaisesti nesteytetylle maakaasulle, joka on dieseliä ja biodieseliä puhtaampi vaihtoehto. Wärtsilä myös suunnittelee, toimittaa ja asentaa painolastivesien käsittelyyn suunniteltuja teknologioita, jotka vähentävät valtameriin purkautuvien saasteiden määrää. Tämä hyödyttää meriekosysteemejä ympäri maailman. Wärtsilän etävalvonta ja laitekannan valvonta auttavat laivojen toiminnan optimoinnissa.

Wärtsilän jo ennestään vakuuttava tarjonta on saanut merkittävän täydennyksen aurinkoenergiaratkaisuista. Uusilla kestävillä innovaatioilla Wärtsilä auttaa asiakkaitaan vähentämään hiilipäästöjään. Wärtsilä on ensimmäinen suuren kokoluokan aurinkohybridivoimaloita tarjoava yritys. Hybridiratkaisussa yhdistyy aurinkosähköpuisto sekä Wärtsilän erittäin joustava ja älykäs voimalaitosratkaisu. Molemmat yksiköt toimivat synkronoidusti, mikä vähentää moottoreiden polttoaineenkulutusta.

Valtamerten roskaantumisen tausta

Muovin vaikutus ympäristöön ja ekosysteemeihin on hätkähdyttävän suuri. Vuoteen 2025 mennessä valtamerissä on arvioiden mukaan tonni muovia kolmea tonnia kalaa kohti. Lisäksi vuoteen 2050 mennessä valtamerissä odotetaan olevan painoltaan enemmän muovia kuin kalaa (lähde: Ellen Macarthur Foundation, 2016). Kymmenen viime vuoden aikana maailmassa on tuotettu enemmän muovia kuin koko viime vuosisadan aikana. Muovi aiheuttaa merten ekosysteemeille yli 13 miljardin Yhdysvaltain dollarin vahingot vuodessa. Eläimet nielevät jätteitämme ja sotkeutuvat niihin. Paikalliset meriympäristöt kärsivät, mikä heikentää kala- ja äyriäiskantoja. Merenkulku ja turismi saattavat kärsiä, sillä ihmisten elimistöön joutuu haitallisia epäpuhtauksia, kun he tietämättään syövät saastuneita merenantimia.


Piditkö artikkelista? Kerro siitä myös muille!


Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail
 

Yhteistyössä

    FinnFreight Oy ADR Koulutus Timo Kallionpää Victor Ek Yara – Ratkaisuja kestävään maatalouteen ja ympäristön suojeluun Rausteel Turun Satama – Port of Turku Kiho – Tiedonkeräyksen mestari Tapaturva Viking Line